perjantai 7. marraskuuta 2014

Sisustuslehti järjestelmä

Saimme tehtäväksi tutkia sisustuslehdistä leikattuja kuvia ja analysoida niitä, jotta saisimme inspiraatiota tuleviin kuvausjärjestelyihimme. 

Lehdissä on erilaisia kuvausjärjestelyjä ja kun kaikki lehtien sivuista leikatut kuvasjärjestelyt yhdistää, saa uuden kuvausjärjestelyn.


Osuuskunta SAOSAO



Osuuskunta on yksi yhtiömuodoista, siinä pitää olla vähintään kolme ihmistä.
Päätäntä valta on jäsenillä.
Työsopimus tehdään osuuskunnan jäsenen kanssa. Jäsenmaksu on 40 euroa ja osuusmaksu on 10 euroa. Sen saa takaisin jos eroaa osuuskunnasta. Jos liittyjä on alaikäinen, tarvitaan edunvalvojan suostumus ja maistraatin hyväksyminen. 
Osuuskunta tarjoaa mm. kirjanpidon ja muita palveluja ja oma firma kannatta perustaa aluksi osuuskunnan kautta. Osuuskunnasta on siis varsinkin nuorille paljon hyötyä ja se on hyvävaihtoehto jos harkitsee liittymistä.


KUVAUSJÄRJESTELYT PART. 2

Tässä kuvia vielä hieman uusimmista kuvausjärjestelyistämme.
Otimme lähikuvia pöydän kattauksesta ja nämä kuvat onnistui mielestäni paremmin kuin ensimmäiset kuvat.

Kuvien tunnelma on lämmin ja barokin henkinen.





torstai 6. marraskuuta 2014

Hanna Munter ja Logomo

Hanna Munter Somerolainen Varsinais - Suomen yrittäjien varapuheenjohtaja.
Yksi luokkamme tiimeistä sai suunnitella vaalikampanjan, koska Munter haki Suomen yrittäjien varapuheenjohtajaksi. Kampanja onnistui hyvin koska hänet valittiin.

Gaalaan suunniteltiin pöytänumerot, koristeet, servetit, kirjaimet lavan eteen sekä Photo booth seinä.

Meidän tiimin ideana oli käyttää maanläheisiä värejä ja käyttää kuvituksena esim. Someron kaunista luontoa, joten käytimme paljon vihreää. Paitaan ja pinssiin tuli Hanna Munter logo eli kirjaimet HM ja sen kanssa perus conssit. Tässä on meidän tiimimme planssi. Esitteeseen tuli taustalle Somerosta kuva ja Hanna Munterin kuva eteen..esitteessä käytimme myös vihreää paljon. Face bannerista tuli yksinkertaine ja ytimekäs. 



Oman tiimimme suunnitelmassa oli juhlavan liilat lehdet pöytänumeroina. Photo booth seinään halusimme vaaleanliilan taustan, sekä peukkua näyttävät kädet. Seinän tekstinä toimi "me yrittäjät". 




Kameraralli

Saimme tehtäväksi tehdä postauksen järjestelmäkameran käytöstä:


- Aukon suuruus: millä tavallataustalla olevat asiat näkyy kuvassa. Merkitään f-merkillä.
- Kapea syväterävyys: aukko on pieni ja kohde näkyy tarkkana.
- Leveä syväterävyys: aukko on suuri ja kohde näkyy epäselvänä.

Alivaloittuminen:


Ylivaloittuminen:


Kapea syväterävyys: Aukko on pieni ja kohde näkyy tarkkana


Laaja syväterävyys: Aukko on suuri ja kohde näkyy epätarkkana


Suljin:

Kun suljinaika on lyhyt ja valo tulee nopeasti, niin silloin saa tarkan kuvan liikkuvasta kohteesta.


Kun suljinaika on pitkä, kuvasta tulee epäselvä.




1. Värimaailma, päävärit ja tehoste värit 
2. Valaistus ja varjot seä valon suunta on tärkeä 
3. Materiaalit
4. Linjat ja rajaus
5. Horisontti ja pinta-alan käyttö
6. Korkeus
7. Risteys kohdat
8. Katseen vangitsija
9. Kontrastit
10. Rytmi R-R toisto


Lootuksenkukka

Lootuksenkukkaan kirjoitimme kuvausjärjestelymme keskeisiä asioita ja barokin keskeisiä asioita.
Teimme kuvausjärjestelmästämme tiimin kanssa suurelle paperille ns. lotuksenkukan, joka toimii samalla tavalla kun ajatuskartta. Listasimme siihen mm. värimaailmaan, valaistukseen jakontrasteihin, barokin aikaisiin astioihin, sisustukseen, vaatetukseen ja materiaaleihin liittyviä ideoita ja asioita.
Sen pohjalta toteutimme barokki-aiheisen kuvausjärjestelmämme, joka onnistui ihan hyvin.



Agent Bauer

Agent Bauer on sivu jonne kuvausjärjesteliät voi laittaa kuviaan ja työllistyä sitä kautta. 

Stylisti: Mikael Beckman


Stylisti: Mikael Beckman



Susanna Vento


Susanna Vento on sisustussuunnittelia, sisustustoimittaja ja kuvaussuunnittelia. Hän tekee myös kuvausjärjestelyjä Deko lehdelle.

Kuva: Susanna Vento



Jenni Juurinen


Jenni Juurinen on stylisti, sisustustoimittaja sekä lavastaja. Hän tekee myös kuvaisjärjestelyjä Deko lehdelle.

Kuva: Jenni Juurinen






Thinglink kokeilu




Työssäoppiminen

Menen työssäoppimaan Skanssiin Lindexiin. Työssäoppimisjakso kestää kuusi viikkoa. Se alkaa 10.11 ja loppuu 23.12 -14. Menen harjoittelemaan sinne asiakaspalvelua ja myyntityötä sekä hiukan myös visualistin töitä. 

Kävimme visu kolmosten kanssa läpi työssäoppimisen pelisääntöjä. Sääntöihin kuului mm. yleinen hyvin käyttäytyminen, paikkakohtainen pukeutuminen ja meikki, paikkakohtaiset säännöt työajoille.
Kun työssäoppia maksaa omat ruokansa työ ajalla itse siitä saa myöhemmin ruokakorvauksia tietyn summan. 

Lindexillä työvaatteina kelpaa omat siistit vaatteet, kunhan tatuointeja, lävistyksiä ja muiden liikkeiden logoja ei näy. Kahdeksan tuntisena työpäivänä on kolme taukoa. Kaksi 12 minuutin taukoa ja yksi puolentunnin ruokatauko. 




VAAPO

Kuvassa tie tarkoittaa kouluaikaa, keltaiset bensatankit työssäoppimisia ja vaaleanpunaiset alueet ympyrät on kesätöitä ja liput unelmia.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Avoimet ovet

Äidinkielen tehtävä:

Avoimet ovet oli viikko ennen syyslomaa tiistaina ja keskiviikkona. Tiistaipäivä kesti kahdeksasta kuuteen ja keskiviikkona kahdeksasta kolmeen.

Avoimet ovet meni tosi hyvin ja vierailioita oli paljon yläkouluista ja muualtakin. Meidän luokka teki avoimiin oviin selfieseinän, jossa ei kuitenkaan käynyt melkeen ketään.

Selfieseinä:

Selfieseinän tausta oli vaaleansininen ja taustaan oli maalattu pilviä, Seinän eteen oli laitettu minimoi ja kissa. Minimoin silmän kohdalla ja kissan viiksien välissä oli pään kokoiset reijät, joihin laitetaan pää, mennään seinän eteen ja otetaan kuva.

Luokkakuvaseinä:

Luokkaamme vievällä käytävällä oli myös ns. luokkakuva seinä. Seinä on maalattu liukumaalauksella valkoisesta pinkkiin ja siihen on maalattu kultaisella teksti "We make it happen".
Luokkakuva seinällä otettin siis koko luokasta kuva ja useimmat kuvat menivät instagramiin.

Kolmoset kertoivat luokassaan yläkoululaisille ja muillekkin vierailioille visualistien, sisustus suunnittelioiden ja käsi -ja taideteollisuus alan toimesta.

KUVAUSJÄRJESTELYT (Barokki) 
PART. 1

Rupesimme pari viikkoa takaperin tekemään kuvausjärjestelyjä. Tiimimme aiheena oli barokin aikainen kattaus. Järjestely onnistuin mielestämme ihan hyvin.


Astiat kuvausjärjestelyyn tuli pääasiassa Jenniinalta. Liina toi seeprakuvioisen tuolin ja minä kaksi vanhaa lasia. Löysimme myös koululta paljon barokin aikaisilta näyttäviä astioita.