perjantai 31. lokakuuta 2014


VESILEIKKAUS

Oltiin eilen (30.10 -14) venemestarinkadulla vesileikkaamassa. 
Ihan aluksi suunnittelimme kuviot jotka vesileikkaamme. Tein ihan tavallisen sydämmen. 
Kuvio tehtiin illustraattorilla ja igemsillä, Sitten lähdimme venemestarinkadulle leikkaamaan kuviot vesileikkurilla,  

Vesileikkurin idea on, että se leikkaa materiaaleja kovalla paineella leikkurista tulevalla vedellä.

Vesileikkaus meni tosi hyvin kaikkien osalta.





perjantai 3. lokakuuta 2014


Kaisan päivä

Olimme yksi päivä tekstiilipuolella somistamassa.
 Aluksi teimme huiveista erillaisia päähineitä toisillemme ja puisille mallipäille. Päähineiden teon jälkeen teimme kankaasta ja nuppineuloista 50-luvun asut mallinukkejen päälle. 
Se oli haastavaa, mutta ihan kivaa. 
Lopuksi sommittelimme tuomiamme vaatteita mallinukkejen päälle. 

VISUPÄIVÄ

Toisen vuoden opiskeliat järjesti Salon Astrum keskuksessa Visupäivän. Päivään sisältyi mm. muotinäytöstä, bloggaajien talkshow, vloggaajien talkshow ja erillaisissa pajoissa kiertelyä.

Itse olin parin muun luokkalaiseni kanssa muotisuunnittelijan assistenttinä auttamassa malleja. Loppupäivän kiertelimme eri pajoissa ja kuuntelimme vloggaajien ja bloggaajien talkshowt.

Päivä meni mielestäni tosi hyvin ja tapahtuma on hyvin onnistunut.


torstai 2. lokakuuta 2014


Logomo projekti

Saimme tehtäväksi suunnitella Varsinais Suomen yrittäjien juhlan, jossa valitaan uusi varapuheenjohtaja. 
Koko projektin suunnitteluu tiimissäni lähti pöytänumeroista, joita etsimme mm. pinterestistä. Päädyimme kauiniisiin lehdenmuotoisiin taustohin, joihin vesileikkkurilla leikattaisiin numerot.

En omista kuvia projektin suunnittelusta, enkä ollut koulussa kun saimme mielipiteet

suunnitelmistamme, mutta lisään kuvat myöhemmin kun saan ne tiimiläisiltäni.



Hämeenlinnan kiltakoulupäivä

Olimme luokkamme kanssa Hämeenlinnassa Tavastia nimisessä ammattikoulussa esittelmässä pinterestin ja thinklingin käyttöä.

Itse olin mukana tiimissä missä opastettiin käyttämään pinterstiä. Päivä sujui oikein hyvin lukuunottamatta sitä, että viimeisille pinterestin ja thinklingin esittely pajoille, missä itsekkin olin, ei jäänyt paljon aikaa, koska meidän oli palattava takaisin Saloon.