keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Työssäoppiminen Lindexillä

NÄYTTÖ

Työssäoppimisjaksoomme kuului myös näyttö ja näyttönä oli jonkin esillepanon "elinkaari". Tein siis Lindexin pienten poikien keyarean. 

Projektin työstämien lähti edellisen pöydän purkamisella. Tämä siis tarkoittaa että edellisellä pöydällä olleet tuotteet henkaroidaan (jos ne on ollut viikattuna pöydällä) ja viedään uusille paikoilleen. Sen jälkeen riisuin pöydällä olevan mallinuken ja laitoin sen sivuun odottamaan uusia vaatteita. Mallinukella olleet vaatteet hälytetään ja henkaroidaan ja laitetaan takaisin myyntiin.
Kun pöytä on tyhjennetty, pyyhin siitä pölyt. 






Vanhan pöydän purkamisen jälkeen etsin kaikki tuotteet, mitkä kuuluu uuteen pöytään ja otan niistä mallikappaleet. Mallikappaleina on aina jokaisen mallin suurin koko. Kun kaikki mallikappaleet on otettu rupean sommittelemaan niitä pöytään konseptia apuna käyttäen. Konseptissa näkyy miten tuotteiden pitäisi olla, mutta niissä pöydät ja tilat ovat aina hieman erillaisia kuin myymälässä, joten aina tulee vähän soveltamista.
Kun mallikappaleet on saatu paikoilleen, loputkin tuotteet hälytetään ja henkaroidaan/ viikataan sen mukaan meneekö vaate pöydälle vai tangolle. 


Kun kaikki tuotteet ovat paikoillaan, katson konseptista mitkä vaatteet tulevat mallinukelle. Valitsen kyseisistä tuotteista oikean koon ja poistan niistä hälyttimet. Mallinukelle tulevat vaatteet silitetään ja puetaan sen jälkeen nukelle.

 
 Kun mallinukke on pöydässä puettuna, etsin pöytään tulevan "julisteen" (näkyy kuvassa mallinuken takana) ja laitan sen paikoilleen pöytään. Sen jälkeen tarkistan konseptiohjeesta mitkä tuotteet ovat price produkteja (tuotteita joiden hinta ilmoitetaan erikseen pöytään laitettavilla kylteillä) ja teen kyltit pöytään. Viimeisenä katson vielä että pöytä on siisti ja toimva.

Sitten pöytä on valmis!

 

maanantai 18. huhtikuuta 2016


TYÖSSÄOPPIMINEN LINDEXILLÄ:

Neljännellä viikolla sain tehtäväksi rakentaa scenen, eli naisten alusvaateosaston Key arean. 

Avuksi sain konsepti lapun, missä näkyi tuotteet mitä tarvitsin, sekä havainnekuva valmiista esillepanosta. 

Aloitin projektin tavanomaisesti siivoamalla vanhan esiillepanon, ja viemällä siinä olleet tuotteet hälytettyinä ja henkaroituina paikoilleen. Vanhat julisteet vein roskiin ja kun pöytä oli tyhjennetty pyyhin pölyt.

Sceneen kuului suuret julisteet, jotka kiinnitin alueessa olevaan rautakehikkoon c-koukkuja ja viirikoukkuja avuksi käyttäen. Alueeseen kuuluvat alusvaattet silitin seuraavaksi ja jätin odottamaan paikoilleen laittoa. Kun julisteet oli ripustettu, puin torson ja asettelin vaatteet paikoilleen. 







TYÖSSÄOPPIMINEN LINDEXILLÄ

Kolmannella viikolla oli kevään suurimman kampanjan rakentaminen. Siihen kuului näyteikkuna ja sisääntulo. Kyseessä oli Sienna Millerin suunnittelema mallisto, eli naisten vaatteet. 

Ikkunan rakentaminen aloitettiin jo edellisenä päivänä. Ikkunaan tuli kaksi mallinukkea ja suuri koottava pahvinen sydän, jonka taakse tuli led-valot. Taustalla oli suuri Sienna Miller juliste, ja ikkunaan tuli myös teippi, jossa lukee Sienna Miller. 
Olin pääasiassa auttamassa ikkunan rakentamisessa mm. kun sydän koottiin ja ripustettiin näyteikkunan kattoon. Kiinnitin myös ledit sydämmen taakse. Kun sydän oli paikoillaan, autoin sioittamaan ikkunateipin suoraan ja hyvään kohtaan. 

Ennen ikkunan tekemistä purin myös lähes kokonaan vanhan ikkunan. 




Seuraavana aamuna tulin kahdeksaan, koska autoin sisääntulon rakentamisessa. Autoin viemällä vaatteita paikoilleen ja laitoin sisäänkäyntiin kuuluvat asusteet myös paikoilleen. Sitten ripusitin kattoon kaksi suurta pahvista sydäntä.







TYÖSSÄOPPIMINEN LINDEXILLÄ

Toinen viikko Lindexillä meni samoissa merkeissä, kuin ensimmäinenkin. Oli kassaa ja varastoreissuja, nukkejen pukemista, silittämistä, viikkaamista ja siivoamista. 

Vaihdoin mm. baby nukkejen vaatteet. Aloitin purkamalla vanhat nuket. Hälytin niiden päällä olleet vaatteet ja henkaroin ne takaisin paikoilleen. Sitten silitin uudet vaatteet ja puin ne nukeille. Kun tämä oli tehty vein nuket paikoilleen. 







TYÖSSÄOPPIMINEN LINDEXILLÄ


Olen siis työssäoppimassa Skanssin Lindexillä, jossa olin myös ensimmäisen työssäoppimisen. Työssäoppimisjakso on pitkä, ja se kestää kesäloman alkuun asti. Aloitimme työssäoppimisen 21.3.2016. 
Koska paikka oli entuudestaan tuttu, työt oli helppo aloittaa. 

Heti ensimmäisenä päivänä pääsin rakentamaan pienten tyttöjen Key arean, joka sijaitsee Lindexin yläkerran sisääntulossa. 
Aloitin purkamalla pöydän. Pöydän purkamiseen kuuluu pöydässä olevien tuotteiden henkaroiminen ja uusille paikoille vieminen. Jos uusia paikkoja tuotteille ei ole valittu, ne laitetaan odottamaan mm. rekille. Kun pöytä ja telineet on tyhjennetty vaatteista, hälytetään (laitetaan tuotteeseen hälytin) ja henkaroidaan nuken päällä olleet vaatteet ja viedään ne myös paikoilleen. 

Kun pöydän purku on saatu tehtyä, siirrytään suunnittelemaan uutta pöytää. Avuksi saadaan konseptilappu, missä näytetään mitkä tuotteet Key arealle tulee, ja miten ne tulisi noin suurinpiirtein asetella pöydälle ja telineisiin. Koska myymälässä pöytä oli huomattavasti erilainen, kuin kuvassa, joudutaan loppuratkaisua aina soveltamaan.
Keräsin siis kaikki Key arealle tulevat vaatteet rekille ja otin niistä suurimmat koot, joita sovittelin eri paikoille. Kun tuotteet saatiin sioitettua hyville paikoille, viikkasin ja henkaroin loputkin koot paikoilleen. 

Viimeisenä puin konseptin mukaisesti mallinuken ja vein sen paikoilleen. 








Ensimmäinen viikko meni hyvin ja tekemistä riitti jokaiselle päivälle. Ensimmäisellä viikolla muistui hyvin mieleen myös kaikki vanhat käytännöt. Opin kassankäyttöä pikku hiljaa :)

Ensimmäisellä viikolla tein myös baby Key arean, jossa silitin kahdelle babynukelle vaatteet ja puin ne.



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016


SUUNNITELMA:


Suunnitelma on alustava osa messuosaston kehittämistä. Suunnitelmasta lähdetään työstämään messuosastoa ja hiomaan sitä kuntoon.


TOIMITUSAJAT:


Kun messuosastolle tilataan mm. teippejä, tavaroita yms. muualta, on otettava huomioon tuotteiden toimitusajat, jotta ne ovat saapuneet ennen messujen pitämistä.



PAINOVALMIIT TIEDOSTOT:


Painovalmiit tiedostot on tiedostoja, jotka ovat tehty siihen tarkoitukseen, että niistä voi tehdä jtn kongreettistä esille.


HANKINTAPAIKAT:


Kun ruvetaan hankkimaan esineitä yms. messuosastoa varten on tärkeää käydä läpi mahdolliset hankintapaikat ja valita niistä sitten omaan projektiin sopivin. 


KUSTANNUSARVIO:


Kustannus on yritystoiminnassa tuotannontekijän rahassa mitattu käyttö tai kulutus.



YDINVIESTI:

Markkinoinnin suunnittelu lähtee eri kohderyhmille keskeisten ydinviestien muotoilusta. Ydinviesti tarkoittaa kaiken markkinointiviestinnän keskittämistä olennaiseen.

MYYNTIPUHE:

Kun messuosaston ideaa ruvetaan esittelemään asiakkaalle, tarvitaan hyvä myyntipuhe. Myyntipuheet ovat usein lyhyitä, mutta yksityiskohtaisia ja suunnitelmaa avaavia.

PLANSSI:

Suunnitelman kokonaisuudesta tehdään planssi, joka esitellään asiakkaalle. Planssilla näkyy kokonaisuudessa koko suunitelma osastosta.

IDEA:

Idea on suurimmista osista osaston suunnittelua. Kun idea on hyvä, sitä on helppo ruveta edistämään ja työstämään.

VISUAALISET ELEMENTIT:

Hyvä suunnitelma tarvitsee hienot ja tarkoin tehdyt visuaaliset elementit. Ne ovat kuvioita, esineitä ja asioita, joista tunnistaa messuosaston.

KOKONAISUUS:

Kokonaisuus tulee olla toimiva, ja suunniteltu niin että kaikki visuaaliset elementit sopii toisiinsa.